VASTUULLISUUS
Yoo-hoo! Tours on Sustainable Travel Finland (ST) merkin saanut matkailuyritys
Toimimme Helsingissä, pääkaupungissa jossa luonto on koko ajan lähelläsi, Itämeri ei koskaan yli 10 kilometriä kauempana ja ilma puhtaampaa kuin kuin valtaosassa maailmaa. Meille onkin selvää, että ainoa tapa toimintaan on vastuullinen yritystoiminta, jonka avulla saamme säilytettyä samat mahdollisuudet myös tulevaisuuden helsinkiläisille ja vierailijoille. Voit auttaa meitä omalla toiminnallasi, vaikkapa näillä ehdotuksilla!

Kierroksemme ovat pääasiassa lihasvoimalla toteutettavia kävely- ja pyöräilykierroksia, joilta ei tule ylimääräisiä päästöjä. Käytämme myös joukkoliikennettä, joka Helsingissä toimii pitkälti kestävästi esimerkiksi uusiutuvalla sähköllä ja moderneilla ratkaisuilla. Jos käytämme yhteistyökumppaneita, valintamme perustuu aina mahdollisuuksien mukaan vastuullisesti toimiviin ja sertifioituihin paikallisiin yrityksiin. Mikäli mahdollista, valitsemme kumppaneiksi aina pieniä paikallisia yrityksiä.

Maaliskuussa 2022 saimme Green Activities sertifioinnin osoituksena esimerkillisestä vastuullistyöstämme. Prosessi oli vaativa mutta palkitseva - itse sertifikaatin lisäksi työskenteleminen vastuullisuuden ammattilaisten kanssa avasi silmiämme monille eri keinoille, joilla voimme jatkossakin tehdä toiminnastamme yhä kestävämpää. Sertifiointi vaatii toimenpiteitä myös jatkossa, joten työmme näiden arvojen parissa tulee jatkumaan!

Yoo-hoo! Toursin perustaja Juho kuuluu itse LGBTQ vähemmistöön. Toimintaamme kuuluukin vahvasti inklusiivisuus ja yhdenvertaisuus, ja olemme ylpeästi mukana We Speak Gay yhteisössä muiden suomalaisten LGBTQ -ystävällisten yritysten kanssa.
